Ohopsista. Piti viikko sitten kirjoittaa unettomuudesta, mutta unohdin.

Syynä unohdukseen oli kuten tavallista unettomuus.

Väittävät, että valvottu yö tekee yhtä sekavaksi kuin promillen humala. Höpsistä. Kyllä se varmaan ainakin puoltatoista promillea vastaa.

Jos nukun useamman yön huonosti, minusta tulee idiootti. Pää toimii tahmeasti. Olen epäluotettava ja ymmälläni. Kikatan hysteerisesti, suutun herkästi, laitan porot kahvinkeittimen vesiosastolle.  

Oikeastaan olen onnekas, sillä unettomuuteni on ajoittaista. Se menee ohi, joka kerta. Unettomuuden takana ei ole esimerkiksi kivuliasta sairautta tai koliikkivauvaa. Stressi ja vuorotyö lisäävät vaivaa, mutta tavallisimmin unettomuuden aiheuttaa se, että on paljon ajateltavaa, hyvässä tai pahassa. Makaan sängyllä ja mietin omiani. Jossain vaiheessa tajuan, että pitäisi nukkua. Säikähdän. Unettomuus pahenee, kun alan pelätä sitä.

Jos unettomuutta seuraa vapaapäivä, tilanne ei yleensä kovasti haittaa minua. Viihdytän itseäni hyvällä kirjalla kunnes alkaa nukuttaa. Yksin hereillä oleminen voi olla kivaakin.

Työpäivien välissä tilanne on vallan toinen. Panikoin, ahdistun, pyörin sängyssä kärttyisenä.

Lääkkeitä pelkään, varmaan osittain turhaankin. Pimennysverhot ja mukava sänky auttavat vähän. Säännöllisemmät elämäntavat auttaisivat paljon, mutta mistä minä muka sellaisiksi muutun.

Puoliso nukkuu kuin tukki. Olen joskus epäillyt, että unta on tarjolla makuuhuonetta kohden vain tietty määrä, ja mies rohmuaa kiintiöstä reilusti enemmän kuin oman osansa. Konna ja roisto!

Unettoman yön jälkeen tämäkin ajatus tuntuu täysin johdonmukaiselta.