Olen sinuattu optimisminlaseilla, ja kerron teille miten näen asiat kivoina inhottavuuksien sijaan.

-Olen herännyt viimeisen viikon aikana komisen kertaa kakalla koristellulla huoneessa. En hermostunut, vaan olin iloinen siitä, että pienet ovat niin omatoimisia että osaavat riisua vaippansa. Lauloivat kaiken lisäksi Äitikultaa Jaakkokullan sävelin

- En ole ollut vessassa yksin päälle kolmeen vuoteen, enkä siinäkään mitään muuta näe kuin suloisuutta ja seuralaisuutta. Vessassa harvoin tehdään salaliittoteorioita. Kiva sielläkin on rupatella.

- Ollessani pois kotoa ilman tyttöjä, kaipaan tänne aina. Osaan olla erillään lapsista enkä suinkaan terrorisoi kotivuorolaista. On aina ihana palata ja huomata kaiken olevan ennallaan ilman minun panostani.

- Vaikka välillä olen ollut aivan litteänä sängyssäni lasten nukkuessa päälläni/allani/jaloissa niin silti olen siitä otettu, että minua kaivataan jopa yöllä.

Nämä ovat tuollaisia pieniä arkiesimerkkejä siitä, millaista runsaslapisessa perheessä välillä on. Joku tuntematon lapseton saattaisi kauhistua äidintarvetta ja lasten jatkuvaa kiinniolemista. Sen voi kuitenkin ottaa kunnia-asiana.

Ps. Olen myös erityisen ylpeä aremmasta kaksosesta, joka teki eilen isot kakat uimapukuunsa. Ensimmäistä kertaa minnekään muualle kuin vaippaan. Oli hyvä, että puku oli napakka, koska altaassa oli muitakin uijia. Kuten minä.