Olen sinuattu optimisminlaseilla, ja kerron teille miten näen asiat kivoina inhottavuuksien sijaan.
-Olen
herännyt viimeisen viikon aikana komisen kertaa kakalla koristellulla
huoneessa. En hermostunut, vaan olin iloinen siitä, että pienet ovat
niin omatoimisia että osaavat riisua vaippansa. Lauloivat kaiken
lisäksi Äitikultaa Jaakkokullan sävelin
- En ole ollut vessassa
yksin päälle kolmeen vuoteen, enkä siinäkään mitään muuta näe kuin
suloisuutta ja seuralaisuutta. Vessassa harvoin tehdään
salaliittoteorioita. Kiva sielläkin on rupatella.
- Ollessani
pois kotoa ilman tyttöjä, kaipaan tänne aina. Osaan olla erillään
lapsista enkä suinkaan terrorisoi kotivuorolaista. On aina ihana palata
ja huomata kaiken olevan ennallaan ilman minun panostani.
-
Vaikka välillä olen ollut aivan litteänä sängyssäni lasten nukkuessa
päälläni/allani/jaloissa niin silti olen siitä otettu, että minua
kaivataan jopa yöllä.
Nämä ovat tuollaisia pieniä
arkiesimerkkejä siitä, millaista runsaslapisessa perheessä välillä on.
Joku tuntematon lapseton saattaisi kauhistua äidintarvetta ja lasten
jatkuvaa kiinniolemista. Sen voi kuitenkin ottaa kunnia-asiana.
Ps.
Olen myös erityisen ylpeä aremmasta kaksosesta, joka teki eilen isot
kakat uimapukuunsa. Ensimmäistä kertaa minnekään muualle kuin vaippaan.
Oli hyvä, että puku oli napakka, koska altaassa oli muitakin uijia.
Kuten minä.
tiistai, 27. kesäkuu 2006