Liekö tarttunut muutaman kerran korvan taakse, ja mielen pahoittanut sanonta, -ai sä tulet yksin...

Mietitkö kutsun saadessasi, kun siinä lukee avec, että kenen pyytäisit, onko sinulla ketään, jonka pyytää, kenet haluaisit oikeasti seuraksesi.
Nautitko saadessasi lähteä yksin, - onko se sinulle mieluisin tapa? Helpoin, vaivattomin ja luontevin?

Huomaatko tilannetta, että sinä et olekaan vieraslistalla, koska olet yksineläjä, ja muut ovat pariskuntia, apua -  ja oletko kuitenkin yhtäkkiä uhka. Entä jos sinulla onkin pahat mielessä.
Mistä löydetään keski-ikäinen, suht siedettävä sinkkumies tasapainottamaan tilanne.

Monestiko tuttavasi kysyvät silmää vilkuttaen, että noh- onko sinulla joku, kuinkas tuo rakkauselämä?
Oletko sitten löytänyt jotakuta uutta?

Mitelläänkö sinua päästä varpaisiin, jos siitä huolimatta saavut firman tilaisuuteen yksin, ylväänä, ilman seuralaista. 'Eiks toi saanu ketään mukaansa'- sanat leijuvat ilmassa aika raskaina. Puhutaanko ja seurustellaanko kanssasi velvollisuuden tunnosta? Pitävätkö ihmiset outona, ettei sinulle luo vaivautunutta oloa seisoskella itseksesi ja vaellella ilman seuralaista kuin kala vedessä.

Tunnistitko noista mitään?

Minä tunnistin kaikki. Ihan selkeä ilmiö, joten voisimme lievästi siis yleistää, ilman kärkevyyden tunnetta.
Ihminen on suden ja monen muun eläimen lailla laumaeläin, mutta entä jos joku valitseekin toisen polun?

Omasta tahdostaan.
Hakeakseen tasapainoa, eheyttääkseen rikkomaansa.
Nauttiakseen rauhasta ja harmoniasta, haluamatta jakaa  moisia henkilökohtaisuuksia jokaisen tuttuuden kriteerit ylittävän ihmisen kanssa.

Tutustuakseen itseensä, nauttiakseen paineettomasta elämästä, ja ollakseen sinut mielummin itsensä kanssa, kuin hajoittaakseen elämänsä, mielensä ja sisimpänsä. Uudelleen.

Ollakseen rehellinen, myös ja nimenomaan itselleen.

Monasti omituisena vieläkin pidetään asiaa, että viihtyy itsensä kanssa. Pärjää, ja jaksaa viettää aikaa oman minänsä kanssa aamusta iltaan, ja vielä sohvallakin illalla. Katsoo aamulla tyytyväisensä peiliin, eikä itke illalla itseään uneen.

Mutta onko se omituista kuitenkaan?

Onko kysymys yksilöstä, joka ei kelpaa, täytä kriteereitä? Kuka luo kriteerit?
Onko yksilössä vikaa? Onko hänet jätetty ulkopuolelle, koska tietyt keskiarvovaatimukset eivät täyty älykkyyden, arvon tai ammatin puolesta, ja onko hän kauniskaan? Onko hän seksuaalisesti poikkeava, eri tavalla suuntautuva? Onko hän uhka, millä tavalla?

Mutta;

Entäpä jos sohvalla on hyvä olla, ihan yksinkin. Oikeasti hyvä.
Entä jos mielenrauha, joka sydämen valtaa - riittää.

Entä jos luonnossa kävely, lenkistä nauttiminen tuntuu ihan hyvälle yksinkin, ja samaa kirjaa on kahden  hankala lukea.
Entä, jos on olemassa selkeä määrä silkkaa itsekästä nautinnon halua, ja itsekeskeisyyttä, josta ei ole aikaisemmin saanut koskaan nauttia.

Entä jos nauttii omista ajatuksistaan, hiljaisuudesta yön pimeistäkin hetkistä vailla pelkoa, tuskaa ja ahdistusta.

Entä - jos ihmiset osaisivat käytöstapoja?
Kunnioittaisivat toisen elämää, astumatta liian syvälle eteiseen, ellei heitä nimenomaan kutsuta. Kunnioittaisivat toisen ihmisen valintoja, arvostelematta - pikemminkin tukien.

Entä jos ihmiset lakkaisivat säälimästä oman elämäntapansa takia - ja antaisivat jokaisen kukan rönsyillä rauhassa.

Mitäpä, jos muistaisimme meillä kaikilla olevan ihan oikeuden omaan yksityyisyyteen ja omituisiin tapoihimme.

Yksinäisyys on surullista.
Yksinäisyys, joka perustuu ulkopuolelle sulkemiseen ja jätetyksi tulemiseen. Yksinäiseksi on helppo jäädä, ja on hankala pyrkiä, päästä takaisin laumaan, jos sieltä on pois tiputettu.

Yksinoleminen on valinta. Tietoinen valinta.
Siltä polulta näkee kaikki samat asiat, kokee kaikki samat tunteet - ne vain kokee yksin. Haluaako polulta koskaan poiketa, haluaako pyrkiä lauman jäseneksi joskus?

Puolustuspuheko valinnalle olla yksin? Ei suinkaan. Selkeitä havaintoja maailmasta, osin ihmisten huonoista tavoista, ilkeistä mielistä ja kielistä, peloista ja suvaitsemattomuudesta.
Muutama poiminta ihmisen elämästä.

Faktaa tai fiktiota? Päätä sinä.