Itkeminen on luonnollista vauvalle. Se on merkki siitä että jotain on vialla, ja vika pyritään korjaamaan ja saamaan vauva lopettamaan itku. Jos aikuinen itkee, ympäristön reaktiot eivät ole samoja kuin reaktiot vauvaan. "Eihän iso mies itke." "No naiset aina pillittää." "Mikä itkuiikka sinä olet?"

Aasialaisessa kulttuurissa kuuluu tukahduttaa kielteiset tunteet. Hymynaamio tai ilmeettömyys saattaa kätkeä suurenkin tuskan. En voi uskoa että se on ihmiselle terveellistä.

Suomen oloissa oudoksutaan itkevää miestä, paitsi jos itku on liikutusta Suomen voitosta jääkiekossa kun vastapuoli oli Ruotsi. Meillä on kasvatuksessa vuosisataiset sanonnat kuten "Itku pitkästä ilosta", jolla estellään turhan nauramista, jotta ei sen seurauksena itkettäisi.

Englannissa on pitkä perinne pitää pokeri eli "stiff upper lip" eikä näyttää tunteita, mutta Amerikassa voi uskoakseni rauhassa itkeä baseball-voittoa tai häviötä. USA:ssa kai vaikuttaa siirtolaisuusperinne. Väestössä on latinoita, joiden kulttuurissa saa luvallisesti näyttää tunteita.  

On joskus kiinnostavaa havainnoida sitä miten miehet, joskus naisetkin, silminnähden hermostuvat kun lähistöllä on itkevä vauva. Ostosreissulla mieheni ja minä todistimme kerran tapausta joka herätti meissä toisaalta hilpeyttä, toisaalta myötätuntoa. Miehellä oli kolme poikaa auton näköisessä ostoskärryssä, noin 3, 4 ja 5-vuotiaat. Kaksi pojista itki kovaäänisesti kyynelten virratessa pitkin poskia. Kuvittelisin että heille ei ostettu jotain lelua jonka he halusivat. Tuttu ilmiö pikkulasten vanhemmille. Mies seisoi hyvin vaivautuneena vieressä osaamatta tehdä tai sanoa mitään, väkinäinen hymy kasvoillaan. Kunpa voisin täydentää tämän tarinanpätkän sillä miten poikien äiti tuli paikalle ja hoiti tilanteen, mutta pelastauduimme paikalta kassajonon kautta.