Itkeminen on luonnollista vauvalle. Se on merkki siitä että jotain on
vialla, ja vika pyritään korjaamaan ja saamaan vauva lopettamaan itku.
Jos aikuinen itkee, ympäristön reaktiot eivät ole samoja kuin reaktiot
vauvaan. "Eihän iso mies itke." "No naiset aina pillittää." "Mikä
itkuiikka sinä olet?"
Aasialaisessa kulttuurissa kuuluu tukahduttaa kielteiset tunteet.
Hymynaamio tai ilmeettömyys saattaa kätkeä suurenkin tuskan. En voi
uskoa että se on ihmiselle terveellistä.
Suomen oloissa
oudoksutaan itkevää miestä, paitsi jos itku on liikutusta Suomen
voitosta jääkiekossa kun vastapuoli oli Ruotsi. Meillä on kasvatuksessa
vuosisataiset sanonnat kuten "Itku pitkästä ilosta", jolla estellään
turhan nauramista, jotta ei sen seurauksena itkettäisi.
Englannissa on pitkä perinne pitää pokeri eli "stiff upper lip" eikä
näyttää tunteita, mutta Amerikassa voi uskoakseni rauhassa itkeä
baseball-voittoa tai häviötä. USA:ssa kai vaikuttaa
siirtolaisuusperinne. Väestössä on latinoita, joiden kulttuurissa saa
luvallisesti näyttää tunteita.
On joskus kiinnostavaa
havainnoida sitä miten miehet, joskus naisetkin, silminnähden
hermostuvat kun lähistöllä on itkevä vauva. Ostosreissulla mieheni ja
minä todistimme kerran tapausta joka herätti meissä toisaalta
hilpeyttä, toisaalta myötätuntoa. Miehellä oli kolme poikaa auton
näköisessä ostoskärryssä, noin 3, 4 ja 5-vuotiaat. Kaksi pojista itki
kovaäänisesti kyynelten virratessa pitkin poskia. Kuvittelisin että
heille ei ostettu jotain lelua jonka he halusivat. Tuttu ilmiö
pikkulasten vanhemmille. Mies seisoi hyvin vaivautuneena vieressä
osaamatta tehdä tai sanoa mitään, väkinäinen hymy kasvoillaan. Kunpa
voisin täydentää tämän tarinanpätkän sillä miten poikien äiti tuli
paikalle ja hoiti tilanteen, mutta pelastauduimme paikalta kassajonon
kautta.
sunnuntai, 28. toukokuu 2006