Minua romanttisuus sanan suorassa merkityksessä ahdistaa. Jos meillä kotona olisi jonain päivänä kynttilämeri kukkineen, olettaisin kyseessä olevan ansan. Olemme Dn kanssa olleet yhdessä  8 vuotta, joista naimisissa kuusi. Arkiset asiat saavat meillä minun mahani lentelemään taivaisiin, romantillista on viikon ruokalistan suunnittelu yhteisille lapsillemme.

Mutta entäs ennen avioliittoa? Nuorempana tyttönä minäkin matkustelin perheeni kanssa Euroopan muutaman kerran siksak ja voi sitä miesten palvontaa ja voi siitä seurannutta ahdistusta. Kuten Ritakin kertoi, Italiassa ei ole naisella hetken rauhaa. Koska kuitenkin uteliaisuuttani menin seurustelemaan ihan kunnolla sekä italiaanon, että ranskalaisen kanssa, voin näistä yksilöistä kertoa että romanttisuus=omistushalu. Eteläisemmässä Euroopassa oli niin, että mikäli mies ostaa sinulle ruusun, olet melkein jo hänen vaimonsa. Jos ovi avattiin edessäsi, olet jo hänen lastensa äiti.
Varmaan noista ajoista juontaa kauhukuvat tekemällätehdystä oppaiden mukaisista romanttisista tuokioista. Aina oli jokin vaatimus nimittäin mukana (ja sitten minua ahdisti vain siksi, koska oikeasti en ollut eders tyyppeihin ihastunut, vaan mukana vaan sen takia koska oli siistiä seurustella ulkomaalaisen kanssa).

Kun Dn kanssa olimme vasta muuttaneet yhteen, emme juurikaan tavanneet kummankin vuorotyön takia. Jätimme toisillemme kirjeitä ja viestejä, sekä valmiita ruokia. Joka päivä sovimme tapaamamme unimaailmassa, ja näkemämme unet neuvoteltiin aina etukäteen.
Kerran D oli laittanut olohuoneen lattialle veitsistä ja haarukoista viestin: i love you. Hitsi kun pelästyin, kun oli teräaseita lattia täysi enkä hahmottanut viestiä. Kaunis oli silti.

Itse olen romanttinen miestäni kohtaan ihan arkisesti. Keitän kahvit ja tarjoan ne erikoiskupeista. Pesen hänen selkänsä. Laitan yöpalan ja ihanat lakanat.

Kaikki kummallisempi tuntuu viritetyltä.

Thiire - Omaspihas