Minua romanttisuus sanan suorassa merkityksessä ahdistaa. Jos meillä
kotona olisi jonain päivänä kynttilämeri kukkineen, olettaisin kyseessä
olevan ansan. Olemme Dn kanssa olleet yhdessä 8 vuotta, joista
naimisissa kuusi. Arkiset asiat saavat meillä minun mahani lentelemään
taivaisiin, romantillista on viikon ruokalistan suunnittelu yhteisille
lapsillemme.
Mutta entäs ennen avioliittoa? Nuorempana tyttönä minäkin matkustelin
perheeni kanssa Euroopan muutaman kerran siksak ja voi sitä miesten
palvontaa ja voi siitä seurannutta ahdistusta. Kuten Ritakin kertoi,
Italiassa ei ole naisella hetken rauhaa. Koska kuitenkin
uteliaisuuttani menin seurustelemaan ihan kunnolla sekä italiaanon,
että ranskalaisen kanssa, voin näistä yksilöistä kertoa että
romanttisuus=omistushalu. Eteläisemmässä Euroopassa oli niin, että
mikäli mies ostaa sinulle ruusun, olet melkein jo hänen vaimonsa. Jos
ovi avattiin edessäsi, olet jo hänen lastensa äiti.
Varmaan
noista ajoista juontaa kauhukuvat tekemällätehdystä oppaiden mukaisista
romanttisista tuokioista. Aina oli jokin vaatimus nimittäin mukana (ja
sitten minua ahdisti vain siksi, koska oikeasti en ollut eders
tyyppeihin ihastunut, vaan mukana vaan sen takia koska oli siistiä
seurustella ulkomaalaisen kanssa).
Kun Dn kanssa olimme vasta
muuttaneet yhteen, emme juurikaan tavanneet kummankin vuorotyön takia.
Jätimme toisillemme kirjeitä ja viestejä, sekä valmiita ruokia. Joka
päivä sovimme tapaamamme unimaailmassa, ja näkemämme unet neuvoteltiin
aina etukäteen.
Kerran D oli laittanut olohuoneen lattialle
veitsistä ja haarukoista viestin: i love you. Hitsi kun pelästyin, kun
oli teräaseita lattia täysi enkä hahmottanut viestiä. Kaunis oli silti.
Itse olen romanttinen miestäni kohtaan ihan arkisesti. Keitän kahvit ja
tarjoan ne erikoiskupeista. Pesen hänen selkänsä. Laitan yöpalan ja
ihanat lakanat.
Kaikki kummallisempi tuntuu viritetyltä.
Thiire - Omaspihas
tiistai, 4. huhtikuu 2006