Migreeni-ihmisenä suhteeni alkoholiin on ongelmallinen: se aiheuttaa
päänsärkyä. Ei krapulaa, vaan päänsärkyä hetikohta kun korkkia
nuuhkaisen, jos huono päivä sattuu kohdalle. Siideri on vitsauksista
pahin. Eli kiitos-ei tyttökaljalle (onpas muuten todella ärsyttävä
nimitys!).
Olen ikäni ollut kohtuukäyttäjä – ehkä jopa minimalisti -
muutamaa satunnaista harharetkeä lukuun ottamatta, pitkälti juuri pääni
takia. Opiskeluaikoina vaput olivat piinallisia: muut odottivat sitä,
luukuttivat parikin päivää ja sen jälkeen hekumoivat vapputunnelmissa
kesän luentotaukoon asti. En minä – yleensä siinä vaiheessa kun
lippikset kiskaistiin päähän, olin kypsää kauraa ja matkalla kotiin.
Promilleja veressä ehkä parin kuoharilasillisen verran, jos sitäkään.
Joskus olisi ollut mukava roikkua mukana tappiin asti – että olisi
sitten mitä mummona muistella (tai yrittää muistella…) Kaljaviestit
kiersin kaukaa, oman oppiaineen votkaviestiin oli puolipakko
osallistua, mutta kirkas sopiikin migreenityypeille kai paremmin.
Jonkinlainen henkinenkin este tässä taitaa olla: yleensä mitä
innokkaammin iltaa olen odottanut, sitä viheliäisempi päänsärky iskee.
Totaalikieltäytyjäksi en silti ole ryhtynyt – olen vain etsinyt ne
lajikkeet ja tavat, jotka sopivat yhteen pääni kanssa.
Lasillinen – pari punaviiniä ruuan kanssa on ihan ok. Yllättävää
sinänsä – yleensä punaviini on jokaisen migreenikon kiro. Joskus olut
(Sol!) taikka viski. Aika usein suunnittelen, että tänä iltana kun
naperot on kellistetty unilleen, otan pienen tujautuksen "lääkkeeksi" –
kertaakaan en ole onnistunut. Taidan pohjimmiltani olla sellainen
viiniä ja filisohviaa –tyyppi, enempiä en kaipaa. Sen verran kyllä olen
kapinallinen, että vietän aina teema-tammikuuta, eli maistelen
normaalia useammin: ehkä jopa kaksi kertaa kuukaudessa.
Koska käyttöni on näin hallittua ja harvaa, en ole missään vaiheessa
ollut täysin kuiva. Edes raskauksien aikana: kyllä joulupöytään kuuluu
punaviini. Enkä pode siitä kovinkaan huonoa omatuntoa, sellaista
keskimääräistä suorittavan äidin jomotusta korkeintaan.
Humalahakuisesti en ole juonut oikeastaan ikinä, enkä sitä täysin edes
ymmärrä. Kun humalaa edeltää /seuraa /se aiheuttaa nuppikipua, on
vaikea ymmärtää, että jotkut saavat samasta tavarasta todellista
nautintoa. Enkä sellaisessa, vain humaltuakseen juovassa seurueessa,
viihdykään. Mieluummin sitä viiniä ja vilosoviaa. Pitäköön muut hauskaa
haluamallaan tavalla, kunhan minun ei tarvitse siihen osallistua.
Toisaalta: olisipa halpa biletysreissu – harjaantumattomana en varmaan
kovin kummoisia määriä tarvitsisi ennen kuin olisin tolkuttomassa
töötissä.
Näissä rajoissa alkoholin käyttö sopii lastenkin
silmille: on helppo perustella, että hyvän ruuan kanssa voi joskus
ottaa tosi hyvät juomatkin. Silloin lapsillekin tarjoillaan jotain
tavallisuudesta poikkeavaa ruokajuomaa, mikä juhlistaa tilanteen.
Suunnilleen tällaisen alkoholiperinnön haluan lapsilleni antaa:
alkoholia voi käyttää mutta taiten, nautiskellen, kohtuudella,
riittävän harvoin.
maanantai, 3. huhtikuu 2006