Romantiikka on romanttista, kun se tulee luonnostaan. 'Kaikki kummallisempi tuntuu viritetyltä', totesi Thiire ja olen samaa mieltä. Vain se, mikä kenenkin kohdalla tuntuu kummallisemmalta, voi ihmisten välillä hieman erota. Unimaailman tapaamiset ovat tuttuja meidänkin seurustelun alkuajoilta, kun asuimme vielä eri kaupungeissa.
Ja ne eri objekteista muodostetut rakkaudentunnustukset... :D
Ahdistavaan romantiikkaan liittyy omassa mielessäni ja kokemuksissani tilanteet, joissa olen kokenut, etten voi vastata toisen romantilliseen eleeseen omilla tunteillani. Tunne on se, mistä Thiirekin kirjoitti. Mukana on vaatimus tai ainakin odotus, suuri toive, jota en voi täyttää.
KaHJo kirjoitti romanttisista komedioista. Joitain pystyn sopivalla mielellä katsomaan oikein hyvin, jotkut taas tuskastuttavat loputtomalla siirapillaan. Minulla ei kai ole samanlaista nälkää romantiikalle? Voisiko se johtua osittain siitä? Hepun kanssa olemme aika samanlaisia romanttisessa mielessä. Välillä tuntuu, että voisin itse olla romanttisempikin - eli huomaavaisempi, näinhän totesin romantiikan mieltäväni.
Rita arveli useimpien naisten haaveilevan romantiikanhohtoisesti häistä ja prinsseistä. En tiedä, voi olla? Olen joka tapauksessa poikkeus tästä. Naimisiinmeno ja häät eivät ole koskaan olleet erityisiä päämääriä elämässäni, vaikka avioidunkin tänä vuonna. Kun heppu kosi, en ajatellut häitä - ajattelin avioliittoa, tahtoa sitoutua ja tahtoa rakastaa, elämistä toisen kanssa sellaisian kuin me olemme. Ajattelin vaikeuksiamme ja kuinka olemme myrskyistä siihen mennessä selvinneet. Olen realisti, mutta toki realistillakin voi olla tunteet. Kyynelehdin ylihulpennuksen hurvelissa, kun hepun yllättävä kosinta vihdoin tavoitti tajuntani.
Lopuksi vielä totean, että teot merkitsevät sanoja enemmän. Muistutan myös mainitsemastani luontevuudesta. Lipevyydelle en ole lämmennyt koskaan.
