Siinä vaiheessa, kun kännissä oleminen alkaa aiheuttaa sellaista käytöshäiriötä, että koko ryyppysakki joutuu sinun takiasi poistumaan edesmenneen Arkadian takaovesta, koska olet päättänyt kymmenennen nelostuopin jälkeen vihaavasi aasialaisia, niin kannattaa paneutua ottamisen tarkoitukseen itsessään.
Mulle tuli valaistus päälle kolme vuotta sitten. Join hupitapakännit kerran viikossa. (Oli vain yksi lapsi, ja hänkin hyvässä hoidossa, mutta silti vieläkin aivan tajuttomat morkkikset joojoo). En kertakaikkiaan osannut ajatella elämää ilman lasista laulukirjaa, vaikka koko raskausajan olin ollut selvä ja ihan kauhean mukava. Kun sitten esikoisen ollessa ihan pieni päätin kokeilla humalaa, niin seuraus oli karmea. Minusta ei tullut ihmistä enää yhden krapulapäivän jälkeen. Siihen meni kaksi viikkoa, että  toivuin muutamasta siveästä tuopista. Ajatukset olivat niin karmeita ja mustia, ja minä maailman huonoin äitihenkilö, että päätin etten enää ikinä ota.
Enkä ole ottanut.

Koska olen kuitenkin jossain määrin hysteerinen ja neuroottinen henkilö, eikä ihmisanatomian saati kemian tuntemukseni ole bulgariankielentaitoani kummoisempi, musta tuli alkuraittiudessa hermoheikko. En uskaltanut käyttää deodoranttia, jossa luki alcohol. En uskaltanut syödä punaviinikastiketta, vaikka melkeinkokkina tiedän sen nollapitoisuuden.
Tuli kuitenkin ekat normaalit kaljavapaat, kuten vappu. Silloin olin jo ollut reilut 8kk täysselvä, ja menin sitten kaksosia odottaessani tekemään siman (joka kyllä aiheutti myös Siskolle megaripulit, anteeksi että kerroin). Menin sitten juomaan sitä suuren pullon ja se oli raakaa. Varmaan yhtä vahvaa kuin pilsneri tai muu, mutta päähän meni. Ei se vauvoille mitään tehnyt,  mulle teki karmean päänsääryn ja viikkojen morkkikset. Alkoholittoman vappusiman takia itkelin vuoteissani.

Mutta miten musta on tullut erilainen, kun en juo. Siten, että olen aina samanlainen. En muutu, ja jos muutun niin se olen minä, joka muuttuu. Mikään aine sitä ei aiheuta. Mä voin olla varma siitä, että olen aamulla samalla tuulella kuin nyt. Joo, ei se ole noin tylsää olla selvä, vaan olenpahan turvallinen oloissani.
Täytyy paljastaa kaikille viinattomuutta harkitseville, että paha mieli tulee aluksi. Ennen oli niin siistiä mennä alakulonpoistoon Pickwickiin, mutta nyt se pahanmielen tunne on siinä niin kauan kunnes se on ajateltu tai pärskitty pois. Sama ilolla. Se ei ole keinotekoista, enkä kyllä osaa teeskennelläkään enää.

Kyllä mun viinaa tekee mieli. Ennen kaikkea sitä oloa, mikä tulee ennen kapakkaan menoa. Mutta sehän on vaan odotusta ja yllätyksen kaipuuta.

ps. viime vappuna jouduin puhumaan koko illan, etten olisi juonut.

Thiire, nykyinen kola/pleikkariaddikti