Siinä vaiheessa, kun kännissä oleminen alkaa aiheuttaa sellaista
käytöshäiriötä, että koko ryyppysakki joutuu sinun takiasi poistumaan
edesmenneen Arkadian takaovesta, koska olet päättänyt kymmenennen
nelostuopin jälkeen vihaavasi aasialaisia, niin kannattaa paneutua
ottamisen tarkoitukseen itsessään.
Mulle tuli valaistus päälle kolme vuotta sitten. Join hupitapakännit
kerran viikossa. (Oli vain yksi lapsi, ja hänkin hyvässä hoidossa,
mutta silti vieläkin aivan tajuttomat morkkikset joojoo). En
kertakaikkiaan osannut ajatella elämää ilman lasista laulukirjaa,
vaikka koko raskausajan olin ollut selvä ja ihan kauhean mukava. Kun
sitten esikoisen ollessa ihan pieni päätin kokeilla humalaa, niin
seuraus oli karmea. Minusta ei tullut ihmistä enää yhden krapulapäivän
jälkeen. Siihen meni kaksi viikkoa, että toivuin muutamasta
siveästä tuopista. Ajatukset olivat niin karmeita ja mustia, ja minä
maailman huonoin äitihenkilö, että päätin etten enää ikinä ota.
Enkä ole ottanut.
Koska olen kuitenkin jossain määrin hysteerinen ja neuroottinen
henkilö, eikä ihmisanatomian saati kemian tuntemukseni ole
bulgariankielentaitoani kummoisempi, musta tuli alkuraittiudessa
hermoheikko. En uskaltanut käyttää deodoranttia, jossa luki alcohol. En
uskaltanut syödä punaviinikastiketta, vaikka melkeinkokkina tiedän sen
nollapitoisuuden.
Tuli kuitenkin ekat normaalit kaljavapaat,
kuten vappu. Silloin olin jo ollut reilut 8kk täysselvä, ja menin
sitten kaksosia odottaessani tekemään siman (joka kyllä aiheutti myös
Siskolle megaripulit, anteeksi että kerroin). Menin sitten juomaan sitä
suuren pullon ja se oli raakaa. Varmaan yhtä vahvaa kuin pilsneri tai
muu, mutta päähän meni. Ei se vauvoille mitään tehnyt, mulle teki
karmean päänsääryn ja viikkojen morkkikset. Alkoholittoman vappusiman
takia itkelin vuoteissani.
Mutta miten musta on tullut
erilainen, kun en juo. Siten, että olen aina samanlainen. En muutu, ja
jos muutun niin se olen minä, joka muuttuu. Mikään aine sitä ei
aiheuta. Mä voin olla varma siitä, että olen aamulla samalla tuulella
kuin nyt. Joo, ei se ole noin tylsää olla selvä, vaan olenpahan
turvallinen oloissani.
Täytyy paljastaa kaikille viinattomuutta
harkitseville, että paha mieli tulee aluksi. Ennen oli niin siistiä
mennä alakulonpoistoon Pickwickiin, mutta nyt se pahanmielen tunne on
siinä niin kauan kunnes se on ajateltu tai pärskitty pois. Sama ilolla.
Se ei ole keinotekoista, enkä kyllä osaa teeskennelläkään enää.
Kyllä mun viinaa tekee mieli. Ennen kaikkea sitä oloa, mikä tulee ennen
kapakkaan menoa. Mutta sehän on vaan odotusta ja yllätyksen kaipuuta.
ps. viime vappuna jouduin puhumaan koko illan, etten olisi juonut.
Thiire, nykyinen kola/pleikkariaddikti
perjantai, 31. maaliskuu 2006