Angina kirjoittaa tuossa alempana minulle kovin ajankohtaisesta
aiheesta. Olemme puoliskon kanssa menossa piakkoin naimisiin, mutta
häitä ennen on ehditty luuhata yhdessä kaksitoista vuotta.
Avioliittoon liittyy tosiaan kaikenlaisia pölyttyneitä perinteitä ja
kummia käsityksiä. Aiemmin se kaikki tuntui turhalta painolastilta.
Nuorempana se miten muut ihmiset ajattelevat tuntui tärkeämmältä kuin
nyt. Vaikkei avoliitto enää kovin kapinallinen ratkaisu olekaan,
se tuntui järkevältä tavalla olla yhdessä juuri niin kuin me haluamme.
Nykyisin tuntuu, ettei muiden ihmisillä ole enää niin merkitystä.
Avioliitto merkitsee meille sitä mitä me haluamme sen merkitsevän
meille. Siksi sitä uskaltaa vihdoin miettiä.
Olen siis periaatteessa samaa mieltä kuin Angina. Pölyttynyttä
instituutiota on parempi uudistaa sisältä käsin kuin luoda uusia
instituutioita pölyttymään.
Joitain käytännön asioita tulee silti mieleen, joissa jokin kevyempi
tapa kertoa virallisesti suhteen laadusta olisi näppärä. En nyt edes
ala käsitellä tässä taloudellisia asioita, niihinkin kyllä liittyy omat
mutkansa. Enemmän minua kuitenkin ovat häirinneet nämä kolme asiaa.
Ensiksikin mietimme joskus (avo)puolison kanssa, että jos jompikumpi
joutuu onnettomuuteen, kenelle ne sairaalasta soittavat. Minun
vanhemmilleni, puolison veljelle? Vai ymmärtävätkö ne soittaa suoraan
oikealle ihmiselle? Suoraan sairaalaan tai esimerkiksi työantajalle voi
kyllä ilmoittaa avopuolison nimen, kännykkään voi kansainväliseen
tapaan kirjoittaa nimen eteen ICE (siis in the case of emergency).
Mutta silti: mitä jos en jostain syystä saisi tietää heti, jos
rakkaalle sattuisi jotain vakavaa.
Toinen erikoinen ilmiö liittyy lapsiin. Kun avoliitossa oleva pari saa
jälkikasvua, isyyden tunnustamisesta on tehty mahdollisimman
monimutkainen ja byrokraattinen prosessi. Tuttava kertoi, että
virastossa ihan oikeasti kyseltiin että onkos tuleva äiti mahdollisesti
harrastanut viime aikoina seksiä muidenkin ihmisten kanssa ja että onko
hän IHAN VARMA, ettei ole. Ilmeisesti jonkun mielessä susiparina elely
edelleen kertoo suoraan seksuaalisesta holtittomuudesta. Mielestäni
aika loukkaavaa.
Kolmas ongelma avoliiton epämääräisessä määritelmässä on se, että
toisinaan myös muuten yhdessä asuvia ihmisiä kohdellaan kuin
pariskuntaa. Itsekin olen saanut Kelalta asumislisää hakiessa selitellä
että joo, asumme kämppiksen kanssa samassa osoitteessa, mutta emme
makaa yhdessä ja jääkaapissa ruuat ovat erikseen.
Jos olisi selkeämmin päätetty mikä kaikki on avoliittoa, pääsisi
vähemmällä selittelyllä silloin kun yhdessä asuminen on jotain ihan
muuta. Erilaiset kimppakämppäviritykset kun nyt vain ovat monille
arkipäivää opiskelun jälkeenkin, pätkätöiden ja Helsingin korkeiden
vuokrien takia esimerkiksi.
sunnuntai, 26. marraskuu 2006