Angina kirjoittaa tuossa alempana minulle kovin ajankohtaisesta aiheesta. Olemme puoliskon kanssa menossa piakkoin naimisiin, mutta häitä ennen on ehditty luuhata yhdessä kaksitoista vuotta.

Avioliittoon liittyy tosiaan kaikenlaisia pölyttyneitä perinteitä ja kummia käsityksiä. Aiemmin se kaikki tuntui turhalta painolastilta. Nuorempana se miten muut ihmiset ajattelevat tuntui tärkeämmältä kuin nyt.  Vaikkei avoliitto enää kovin kapinallinen ratkaisu olekaan, se tuntui järkevältä tavalla olla yhdessä juuri niin kuin me haluamme.

Nykyisin tuntuu, ettei muiden ihmisillä ole enää niin merkitystä. Avioliitto merkitsee meille sitä mitä me haluamme sen merkitsevän meille. Siksi sitä uskaltaa vihdoin miettiä.

Olen siis periaatteessa samaa mieltä kuin Angina. Pölyttynyttä instituutiota on parempi uudistaa sisältä käsin kuin luoda uusia instituutioita pölyttymään.

Joitain käytännön asioita tulee silti mieleen, joissa jokin kevyempi tapa kertoa virallisesti suhteen laadusta olisi näppärä. En nyt edes ala käsitellä tässä taloudellisia asioita, niihinkin kyllä liittyy omat mutkansa. Enemmän minua kuitenkin ovat häirinneet nämä kolme asiaa.

Ensiksikin mietimme joskus (avo)puolison kanssa, että jos jompikumpi joutuu onnettomuuteen, kenelle ne sairaalasta soittavat. Minun vanhemmilleni, puolison veljelle? Vai ymmärtävätkö ne soittaa suoraan oikealle ihmiselle? Suoraan sairaalaan tai esimerkiksi työantajalle voi kyllä ilmoittaa avopuolison nimen, kännykkään voi kansainväliseen tapaan kirjoittaa nimen eteen ICE (siis in the case of emergency). Mutta silti: mitä jos en jostain syystä saisi tietää heti, jos rakkaalle sattuisi jotain vakavaa.

Toinen erikoinen ilmiö liittyy lapsiin. Kun avoliitossa oleva pari saa jälkikasvua, isyyden tunnustamisesta on tehty mahdollisimman monimutkainen ja byrokraattinen prosessi. Tuttava kertoi, että virastossa ihan oikeasti kyseltiin että onkos tuleva äiti mahdollisesti harrastanut viime aikoina seksiä muidenkin ihmisten kanssa ja että onko hän IHAN VARMA, ettei ole. Ilmeisesti jonkun mielessä susiparina elely edelleen kertoo suoraan seksuaalisesta holtittomuudesta. Mielestäni aika loukkaavaa.

Kolmas ongelma avoliiton epämääräisessä määritelmässä on se, että toisinaan myös muuten yhdessä asuvia ihmisiä kohdellaan kuin pariskuntaa. Itsekin olen saanut Kelalta asumislisää hakiessa selitellä että joo, asumme kämppiksen kanssa samassa osoitteessa, mutta emme makaa yhdessä ja jääkaapissa ruuat ovat erikseen.

Jos olisi selkeämmin päätetty mikä kaikki on avoliittoa, pääsisi vähemmällä selittelyllä silloin kun yhdessä asuminen on jotain ihan muuta. Erilaiset kimppakämppäviritykset kun nyt vain ovat monille arkipäivää opiskelun jälkeenkin, pätkätöiden ja Helsingin korkeiden vuokrien takia esimerkiksi.