Suuressa maailmassa jotkut ylivalistuneet äidit kuulemma nykyään järjestävät tyttärilleen juhlat, kun ensimmäiset kuukautiset alkavat.

Vaikuttaa epäilyttävän amerikkalaiselta – vähemmästäkin melskaamisesta teini kiusaantuu. Jos minulla joskus on tytär, tahtoisin kuitenkin jotenkin tehdä selväksi, että naiseksi tulemisesta saa olla iloinen.

Jostain se nimittäin meihin hiipii edelleen, häpeä. Muutkin eritteet pitää piilottaa, mutta veri kaikkein tarkimmin. Olisihan se kauheaa, jos joku huomaisi naiseksi.

Aika iso syyllinen tähän tosiaan on mainonta. Ihannenainen vuotaa siististi sinistä ja läpikuultavaa nestettä ja piilottaa in-hoit-ta-vat tamponit ja siteet miehiltä. Ne kun eivät muuten voi mitään tietää tästä naisellisesta mysteeristä, säikähtävät parat vielä. Toki häpeästä voi syyttää myös juutalaiskristillistä ajatusta naisen saastaisuudesta ja perinteitä ylipäätään, jossain muodossa se siirtyy luontevasti sukupolvelta toiselle.

Lapsuudenkodissani ei ihmeemmin kauhisteltu. Faktatietoa oli kasvavalle tarjolla runsaasti, lääkärimummini selitti kuukautiskierroin hormoneineen päivineen minulle seitsenvuotiaana äärimmäisen asiallisesti. Jostain merkillisestä syystä minäkin tästä huolimatta opin teini-ikäisenä häpeämään ja salailemaan. Tyttökaverin kanssa taivasteltiin joskus viikko sitä miten huoneen lattialle oli vahingossa unohtunut siteen siivekkeestä karannut paperinpala, kun huoneessa kävi oman luokan poikia. Mitä jos ne huomasivat?  Huomasivat mitä?

Riesahan se vuoto on – vaikka kuukuppi tekeekin puolukkapäivistä hivenen helpompia. Mikään sairaus se ei ole, vaan ihan normaalia elämää puolelle ihmiskunnasta.

Mainokset ovat toisinaan konservatiivisin osa yhteiskuntaa, mutta soisi niidenkin muuttuvan. Ehkä neste niissä vielä vaihtaa väriä jonain päivänä.