Suuressa maailmassa jotkut ylivalistuneet äidit kuulemma nykyään
järjestävät tyttärilleen juhlat, kun ensimmäiset kuukautiset alkavat.
Vaikuttaa epäilyttävän amerikkalaiselta – vähemmästäkin melskaamisesta
teini kiusaantuu. Jos minulla joskus on tytär, tahtoisin kuitenkin
jotenkin tehdä selväksi, että naiseksi tulemisesta saa olla iloinen.
Jostain se nimittäin meihin hiipii edelleen, häpeä. Muutkin
eritteet pitää piilottaa, mutta veri kaikkein tarkimmin. Olisihan se
kauheaa, jos joku huomaisi naiseksi.
Aika iso syyllinen tähän
tosiaan on mainonta. Ihannenainen vuotaa siististi sinistä ja
läpikuultavaa nestettä ja piilottaa in-hoit-ta-vat tamponit ja siteet
miehiltä. Ne kun eivät muuten voi mitään tietää tästä naisellisesta
mysteeristä, säikähtävät parat vielä. Toki häpeästä voi syyttää myös
juutalaiskristillistä ajatusta naisen saastaisuudesta ja perinteitä
ylipäätään, jossain muodossa se siirtyy luontevasti sukupolvelta
toiselle.
Lapsuudenkodissani ei ihmeemmin kauhisteltu.
Faktatietoa oli kasvavalle tarjolla runsaasti, lääkärimummini selitti
kuukautiskierroin hormoneineen päivineen minulle seitsenvuotiaana
äärimmäisen asiallisesti. Jostain merkillisestä syystä minäkin tästä
huolimatta opin teini-ikäisenä häpeämään ja salailemaan. Tyttökaverin
kanssa taivasteltiin joskus viikko sitä miten huoneen lattialle oli
vahingossa unohtunut siteen siivekkeestä karannut paperinpala, kun
huoneessa kävi oman luokan poikia. Mitä jos ne huomasivat?
Huomasivat mitä?
Riesahan se vuoto on – vaikka kuukuppi
tekeekin puolukkapäivistä hivenen helpompia. Mikään sairaus se ei ole,
vaan ihan normaalia elämää puolelle ihmiskunnasta.
Mainokset
ovat toisinaan konservatiivisin osa yhteiskuntaa, mutta soisi niidenkin
muuttuvan. Ehkä neste niissä vielä vaihtaa väriä jonain päivänä.
tiistai, 12. syyskuu 2006