Moni on varmaan joskus nähnyt televisiossa tai lehdessä terveyssidemainoksen. Ne tuntuvat toistavan samaa sanomaa: nainen, olet likainen ja haiset kuukautisten aikana. Luonnollisesti mainostoimistoilla yhteistyössä terveyssideyritysten kanssa on myös parannusohje tähän luomaansa mielikuvaan: käytä sitä ja tätä sidettä, joka "lukitsee hajut sisäänsä" ja kas vain – olet taas puhdas ja raikas!

Myös siteiden muita ominaisuuksia, kuten ohuutta, kehutaan. Siteen ohuus onkin hyvä asia. Moni saattaa muistaa ne lähes Pampersin paksuiset Vuokkoset ennen ohuiden siteiden tulemista. Ohuutta mainostetaan mielikuvin, ettei se näy ulospäin, on mukava ja varma. Ei tarvitse pelätä japaninlipun ilmestyvän hameeseen tai housuihin, joka mainonnan luoman mielikuvan mukaan on naisilla todella yleinen pelko. Onko?

Itse en ole vielä osannut tuota pelätä. Kuukautiset ovat normaali asia naiselle ja niiden alkaessa tavallisesti teini-iässä, ehtii kokemusta kertyä elämän aikana aika paljon. Eiköhän siinä ajassa opi toimimaan siten, ettei kuukautisista tarvitse kohtuuttomasti huolehtia ja niiden takia pilata päiväänsä


 


(tässä kirjoituksessa ei ole tarkoituskaan ottaa kantaa mahdollisiin voimakkaisiin kuukautiskipuihin, jotka toki saattavat tehdä kuukautisten aikaisesta olotilasta sairaalloisen. Minulla ei aiheesta ole kokemusta, joten joku voi muu voi kirjoittaa siitä).

Jos on runsaat kuukautiset, voi vaihtaa sidettä useammin.

 

Naisen likaisuuden korostaminen ei ole uusi asia kuukautissuojamainonnassa. Ihanien naisien välipaloissa esiintyy Tampax-mainos, jossa – tosin hyvin hienotunteisesti – vedotaan puhtauteen. Tulee tunne, että kuukautisten aikana ajatellaan naisen olevan likainen, vaikka ei kuukautisveri ole likaa eikä se haise vaatteiden läpi, jos huolehtii hygieniasta.

Oudompaa tosin mielestäni on, että enää ei riitä, että nainen on likainen vain kuukautisten aikana, vaan jopa pikkuhousunsuojia mainostetaan vetoamalla raikkauteen ja puhtauteen ja ne on varustettu erilaisin "hajunsyöjin". Terve alapää ei haise. Epämääräiset voimakkaasti haiskahtavat vuodot, jotka vaativat pikkuhousunsuojan käyttämistä, kannattaisi hoidattaa lääkärin ohjeiden mukaan eikä tunkemalla alushousuihin hajunsyöjää.