maanantai, 1. tammikuu 2007

Kiitos, näkemiin!

Tämä blogi on tainnut tulla luontevasti tiensä päähän. Kiitos kaikille kirjoittajille ja kommentoijille! Ihanissa Naisissa on käyty paljon mielenkiintoisia keskusteluja.

Ihanien Naisten parissa viihtyneiden uskoisin viihtyvän myös täällä:
NONO - blogi kulttuurista ja ajatuksista.

Kiitos ja onnea vuodelle 2007!

sunnuntai, 26. marraskuu 2006

Valpuri: Avoliiton määrittely säästäisi kämppikset selittelyltä

Angina kirjoittaa tuossa alempana minulle kovin ajankohtaisesta aiheesta. Olemme puoliskon kanssa menossa piakkoin naimisiin, mutta häitä ennen on ehditty luuhata yhdessä kaksitoista vuotta.

Avioliittoon liittyy tosiaan kaikenlaisia pölyttyneitä perinteitä ja kummia käsityksiä. Aiemmin se kaikki tuntui turhalta painolastilta. Nuorempana se miten muut ihmiset ajattelevat tuntui tärkeämmältä kuin nyt.  Vaikkei avoliitto enää kovin kapinallinen ratkaisu olekaan, se tuntui järkevältä tavalla olla yhdessä juuri niin kuin me haluamme.

Nykyisin tuntuu, ettei muiden ihmisillä ole enää niin merkitystä. Avioliitto merkitsee meille sitä mitä me haluamme sen merkitsevän meille. Siksi sitä uskaltaa vihdoin miettiä.

Olen siis periaatteessa samaa mieltä kuin Angina. Pölyttynyttä instituutiota on parempi uudistaa sisältä käsin kuin luoda uusia instituutioita pölyttymään.

Joitain käytännön asioita tulee silti mieleen, joissa jokin kevyempi tapa kertoa virallisesti suhteen laadusta olisi näppärä. En nyt edes ala käsitellä tässä taloudellisia asioita, niihinkin kyllä liittyy omat mutkansa. Enemmän minua kuitenkin ovat häirinneet nämä kolme asiaa.

Ensiksikin mietimme joskus (avo)puolison kanssa, että jos jompikumpi joutuu onnettomuuteen, kenelle ne sairaalasta soittavat. Minun vanhemmilleni, puolison veljelle? Vai ymmärtävätkö ne soittaa suoraan oikealle ihmiselle? Suoraan sairaalaan tai esimerkiksi työantajalle voi kyllä ilmoittaa avopuolison nimen, kännykkään voi kansainväliseen tapaan kirjoittaa nimen eteen ICE (siis in the case of emergency). Mutta silti: mitä jos en jostain syystä saisi tietää heti, jos rakkaalle sattuisi jotain vakavaa.

Toinen erikoinen ilmiö liittyy lapsiin. Kun avoliitossa oleva pari saa jälkikasvua, isyyden tunnustamisesta on tehty mahdollisimman monimutkainen ja byrokraattinen prosessi. Tuttava kertoi, että virastossa ihan oikeasti kyseltiin että onkos tuleva äiti mahdollisesti harrastanut viime aikoina seksiä muidenkin ihmisten kanssa ja että onko hän IHAN VARMA, ettei ole. Ilmeisesti jonkun mielessä susiparina elely edelleen kertoo suoraan seksuaalisesta holtittomuudesta. Mielestäni aika loukkaavaa.

Kolmas ongelma avoliiton epämääräisessä määritelmässä on se, että toisinaan myös muuten yhdessä asuvia ihmisiä kohdellaan kuin pariskuntaa. Itsekin olen saanut Kelalta asumislisää hakiessa selitellä että joo, asumme kämppiksen kanssa samassa osoitteessa, mutta emme makaa yhdessä ja jääkaapissa ruuat ovat erikseen.

Jos olisi selkeämmin päätetty mikä kaikki on avoliittoa, pääsisi vähemmällä selittelyllä silloin kun yhdessä asuminen on jotain ihan muuta. Erilaiset kimppakämppäviritykset kun nyt vain ovat monille arkipäivää opiskelun jälkeenkin, pätkätöiden ja Helsingin korkeiden vuokrien takia esimerkiksi.

lauantai, 25. marraskuu 2006

Angina: Virallisista parisuhteista

Lauantain 25.11. Helsingin Sanomien mielipidepalstalla nostettiin taas esiin teema avoliitossa elävien oikeudet. Tehdäänpä taustat selviksi: minä olen mennyt naimisiin, mutten kirkossa vaan siviiliseremonialla. Juhlat olivat oikein mukavat. Tuttavapiiristäni löytyy kuitenkin myös muunlaisia enemmän ja vähemmän virallisia parisuhteita.

Pidän itseäni suvaitsevaisena ihmisenä ja haluan ymmärtää erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten erilaisia ratkaisuja. Mutta vaikka olen kuinka asiaa pohtinut, en ole ikinä ymmärtänyt kunnolla tätä avoliitossa elävien oikeuksien lisäämistä. Ymmärrän kyllä, että vaikkapa toisen äkillinen kuolema on inhimillinen tragedia ja tilannetta pahentaa se, että avopuoliso jää taloudellisesti puille paljaille. Mutta eikö juuri tällaisten tilanteiden välttämiseen ole helppo ratkaisu: avioliitto?

Käsitän mielestäni, miksi samaa sukupuolta oleville kehitetyt rekisteröidyt parisuhteet saattavat tuntua syrjiviltä. On ihan ymmärrettävää, ettei ihminen halua parisuhteelleen erityistä leimaa seksuaalisen suuntautumisensa mukaan. Kun nyt kerran yhdessä ollaan, niin miksi sille pitää kehittää oma, erotteleva nimi? Mikseivät kaikki virallistetut liitot voi olla vain yleisesti avioliittoja?

Miksi sitten toiset haluavat nimenomaan tehdä pesäeroa avioliittoon ja kehittää kokonaan uuden järjestelmän, avoliiton? Onhan avioliitto toki vanha instituutio, ja sillä on ollut (ja on varmasti edelleen) arvottava ja joissain piireissä konservatiivinenkin leima. On ollut tapana mennä naimisiin, sellaista ratkaisua pidetään toivottavana. Myös kirkko ajattelee avioliitoista suopeasti.

Onko tämä historiallinen painolasti kuitenkaan riittävä syy uuden avoliittoinstituution perustamiselle? Jos avoliitossa oleville annettaisiin samat oikeudet kuin avioliitossa oleville, miten nämä kaksi liittoa enää eroaisivat toisistaan muuten kuin sen yhden i-kirjaimen perusteella? Naimisiin menevätkin voivat tehdä avioehtoja ja määritellä tarkkaan haluamiaan oikeuksia. Avioituminen ei maksa mitään (ellei itse halua järjestää megalomaanisia juhlia), joten kaikilla halukkailla pareilla on oikeus ja mahdollisuus mennä naimisiin (tai ainakin rekisteröidä parisuhteensa). Eihän tässä poljeta kenenkään oikeuksia.

Jos haluaa tuulettaa avioliittoinstituutiota, eikö paras tapa tehdä niin ole mennä itse naimisiin ja luoda juuri omanlaisensa liitto? Sillähän tavalla sitä maailmaa vähitellen muutetaan, tekemällä itse toisin. Ulkopuoliset tulevat nyt ja aina hyväksymään ja paheksumaan ratkaisujasi, olivat ne mitä hyvänsä. Kannattaako siitä välittää?

torstai, 16. marraskuu 2006

Uuden kuun juttuja

Törmäsin juuri äsken mielenkiintoiseen juttuun, jonka ajattelin olevan ihan jakamisen arvoinen ja mikäs oivempi paikka sille kuin Ihanat Naiset. Kokemuksia, ajatuksia? Kuosien määrä on ihastuttava! Tekisi mieli kokeilla, vaikken siteiden kanssa normaalisti pelaakaan.

New Moon Pads
The ultimate in comfort and quality.
New Moon cloth menstrual pads by Sweet Cheeks.

tiistai, 7. marraskuu 2006

Murska: Osa-aikainen prinsessa

Minä olin lapsena kai jonkin sortin poikatyttö. En ollut välttämättä kovin poikamainen, mutten kyllä koskaan mikään prinsessatyyppikään. Leikin legoilla, riivin rusetit hiuksistani, pakotin äidin palauttamaan rimssumekot kauppaan ja niin edelleen. Nykyään naureskelen, kuinka olen epäonnistunut tyttöydessä: en meikkaa, en käytä korkokenkiä, en ole söpö tai suloinen. Tuollaiset lokeroimiset ovat tietenkin ihan nurinkurisia, mutta stereotypiostahan se paras huumori revitään.

Huumori onkin avainsana. Välillä on hirveän hauskaa olla tyttö pahinta laatua. (Niin, minä vielä tytöttelen itseäni, kun en osaa ajatella olevani nainen. Ehkä pikkuhiljaa pitäisi.) Suurin osa ystävistäni on tyttöjä, ja kunhan irtoamme moottoripyörien tai tietokoneiden kimpusta, voimme kokoontua kikattelevaksi tyttölaumaksi, joka puhuu siitä, mistä stereotypioiden mukaan pitääkin: vaatteista, suklaasta ja pojista. Klassiset illanvieton aloittelut tyttöporukassa ovat juuri tällaisia tilanteita. On mainiota heittäytyä rooliinsa oikein kunnolla – vääntäytyä sukkahousuihin, taistella peilitilasta, pöyhöttää hiuksia ja hihitellä kuin vähä-älyinen. Ei ole ongelmaa, jota tyttöilymenetelmällä ei saisi ratkottua. Joukossa tyttöys tiivistyy ja kauneusvinkkejä tai parisuhdesorvausta esiintyy niin paljon, että päässä surraa. Neuvojen toimivuus on aivan eri asia, mutta pääasia onkin höpsöttelyn seassa purkaa mieltä ja pitää hauskaa.

Olen itse aina kammonnut kiljahtelevia tyttöjoukkoja tai kaakattavia naisporukoita, mutta nyt myönnän avoimesti olevani osa sellaista aina silloin tällöin. En kuitenkaan aina, ja se onkin se pointti. On mahdotonta kuvitella, että olisin edes kymmenesosan ajastani hihittelevä kimalleprinsessa. En jaksa puhua pojista tai miehistä joka päivä, enkä kestä jatkuvaa peiliintuijottelua ja ulkonäön ruotimista. Arkielämääni kuuluu makkaran popsiminen ja insinööriopinnot, eikä huulikiillot ja kimalletopit. Olen osa-aikatyttöilijä ja se sopii minulle hyvin.