Migreeni-ihmisenä suhteeni alkoholiin on ongelmallinen: se aiheuttaa päänsärkyä. Ei krapulaa, vaan päänsärkyä hetikohta kun korkkia nuuhkaisen, jos huono päivä sattuu kohdalle. Siideri on vitsauksista pahin. Eli kiitos-ei tyttökaljalle (onpas muuten todella ärsyttävä nimitys!).

Olen ikäni ollut kohtuukäyttäjä – ehkä jopa minimalisti -  muutamaa satunnaista harharetkeä lukuun ottamatta, pitkälti juuri pääni takia. Opiskeluaikoina vaput olivat piinallisia: muut odottivat sitä, luukuttivat parikin päivää ja sen jälkeen hekumoivat vapputunnelmissa kesän luentotaukoon asti. En minä – yleensä siinä vaiheessa kun lippikset kiskaistiin päähän, olin kypsää kauraa ja matkalla kotiin. Promilleja veressä ehkä parin kuoharilasillisen verran, jos sitäkään. Joskus olisi ollut mukava roikkua mukana tappiin asti – että olisi sitten mitä mummona muistella (tai yrittää muistella…) Kaljaviestit kiersin kaukaa, oman oppiaineen votkaviestiin oli puolipakko osallistua, mutta kirkas sopiikin migreenityypeille kai paremmin. Jonkinlainen henkinenkin este tässä taitaa olla: yleensä mitä innokkaammin iltaa olen odottanut, sitä viheliäisempi päänsärky iskee. Totaalikieltäytyjäksi en silti ole ryhtynyt – olen vain etsinyt ne lajikkeet ja tavat, jotka sopivat yhteen pääni kanssa.

Lasillinen – pari punaviiniä ruuan kanssa on ihan ok. Yllättävää sinänsä – yleensä punaviini on jokaisen migreenikon kiro. Joskus olut (Sol!) taikka viski. Aika usein suunnittelen, että tänä iltana kun naperot on kellistetty unilleen, otan pienen tujautuksen "lääkkeeksi" – kertaakaan en ole onnistunut. Taidan pohjimmiltani olla sellainen viiniä ja filisohviaa –tyyppi, enempiä en kaipaa. Sen verran kyllä olen kapinallinen, että vietän aina teema-tammikuuta, eli maistelen normaalia useammin: ehkä jopa kaksi kertaa kuukaudessa.

Koska käyttöni on näin hallittua ja harvaa, en ole missään vaiheessa ollut täysin kuiva. Edes raskauksien aikana: kyllä joulupöytään kuuluu punaviini. Enkä pode siitä kovinkaan huonoa omatuntoa, sellaista keskimääräistä suorittavan äidin jomotusta korkeintaan.

Humalahakuisesti en ole juonut oikeastaan ikinä, enkä sitä täysin edes ymmärrä. Kun humalaa edeltää /seuraa /se aiheuttaa nuppikipua, on vaikea ymmärtää, että jotkut saavat samasta tavarasta todellista nautintoa. Enkä sellaisessa, vain humaltuakseen juovassa seurueessa, viihdykään. Mieluummin sitä viiniä ja vilosoviaa. Pitäköön muut hauskaa haluamallaan tavalla, kunhan minun ei tarvitse siihen osallistua. Toisaalta: olisipa halpa biletysreissu – harjaantumattomana en varmaan kovin kummoisia määriä tarvitsisi ennen kuin olisin tolkuttomassa töötissä.

Näissä rajoissa alkoholin käyttö sopii lastenkin silmille: on helppo perustella, että hyvän ruuan kanssa voi joskus ottaa tosi hyvät juomatkin. Silloin lapsillekin tarjoillaan jotain tavallisuudesta poikkeavaa ruokajuomaa, mikä juhlistaa tilanteen. Suunnilleen tällaisen alkoholiperinnön haluan lapsilleni antaa: alkoholia voi käyttää mutta taiten, nautiskellen, kohtuudella, riittävän harvoin.