Tässä
kun on katsellut maailmaa ja ihmisiä ja miettii erilaisia
dokaamistapoja, tulee etsimättä mieleen monenmoista. Jotkut
riehaantuvat ja villiintyvät välittömästi korkin päälle astuttuaan. Voi
ei kun joskus katselee ja kuuntelee sivusta meuhkaamista ja huutamista,
esimerkiksi mökkinaapurissa, alkuillasta... mutta toisaalta
melkomoisella tarkkuudella voipi ennustaa että tyyppi sammuu kun muu
seurue vastaa pääsee jutun alkuun.
Sitten on eräs nainen
menneisyydestäni. Ei hän dokannut, hän maisteli hienostuneesti kapeasta
korkeasta shampanjalasistaan. Samalla kirjakieltä puhuen ja
huolellisesti ääntäen selitti miten etikettikurssilla oli opetettu että
laseilla ei kilistetä. Lasi kohotetaan, hillitysti nyökätään muille ja
sitten viedään pikari huulille. Hänen 35-vuotisjuhlansa oli suoraan
sanottuna seipään niellyttä touhua. Niitten jälkeen teki mieli mennä
irlantilaiskapakkaan imemään Guinnessiä suoraan hanasta ja tanssimaan
baaritiskillä. Ellei muuten niin vastalauseeksi.
Aina kun on
kutsunut kotiin ihmisiä toivoo että punaviiniä juovat eivät istu
keltaisella sohvalla. Niin eivätkä vihreälläkään. Juu ja meillä on
keltaiset matot. Hui, jaa minä itse pidän punaviinistä... Aika usein
seurustellaan kesällä pihassa ystävien kanssa, mikä nyt yhtäkkiä tuntuu
äärettömän hyvältä ratkaisulta.
Dokaamisen jalo taito.
Dokaamisen monet kasvot. Parasta dokaamisessa on mielestäni aina ollut
rento ilmapiiri joka synnyttää hyvää keskustelua. Tietysti kaikkein
olennaisinta on seura. Hyvään keskusteluun on oltava älykkäät,
oivaltavat, toiset huomioon ottavat ihmiset, sekä ehdottomasti se että
juominen ei ole humalahakuista. Mikään ei ole niin huonoa "keskustelua"
kuin örveltävien juoppojen sönkötys, missä kukaan ei kuuntele kuin
itseään. Eikä niitä juttuja kuuntelisi varmaan itsekään selvin päin.
Minusta alkoholi on parasta seurustelutarkoituksiin, hyvän keskustelun kirvoittajaksi.
PS Tämä jutun kirjoittamiseen ei tarvittu pisaraakaan alkoholia.
lauantai, 1. huhtikuu 2006